Kiitos! – Nakki lautasella on Finlandia-Junior -ehdokkaana

Kansi ja kirjan kuvitus: Christel Rönns

Kansi ja kirjan kuvitus: Christel Rönns

Nakki lautasella on vuoden 2015 Junior-Finlandia -ehdokkaana. On kunnia olla mukana valikoidussa joukossa. Kiitos, ja onnittelut myös muille ehdokkaille!

Erityiskiitos työparilleni, kokeneelle ja lahjakkaalle Christel Rönnsille. Ilman mahtavaa kuvitustasi emme olisi tässä, lasten kuvakirjassa vasta kuvitus herättää tarinan ja tiedon henkiin. Olin etukäteen huolissani, kuka osaisi piirtää eläimet juuri oikealla tavalla. Sinä osasit ja oli ilo tehdä työtä kanssasi.

Kiitos myös kustantamollemme Tammelle sekä kustantaja Saara Tiuraniemelle ja kustannustoimittaja Mirkka Hynniselle. Tuotantoeläinten elämä tavallisilla suomalaisilla maatiloilla on rohkea aihe lastenkirjalle, mutta uskoitte meihin tekijöihin ja annoitte vapaat kädet.

Kun tapasimme ensimmäisessä palaverissa Tammella, määrittelin projektin kunnianhimon tason toteamalla, että ”tietysti lähdemme tavoittelemaan Junior-Finlandiaa”. Se ei tarkoita, että kuvittelisin jotain ihmeellistä omista kyvyistäni. Onhan Nakki lautasella minulle lastenkirjana esikoinen ja jouduin matkan varrella opettelemaan paljon uuttakin, erityisesti lapsihahmojen dialogin kirjoittamisesta ja huumorista. Mutta sillä pääsimme heti samalle aallonpituudelle siitä, millä vakavuudella ja asenteella yhdessä sitoutuisimme projektiin. Minusta hommiin ei kannata ryhtyä, jos jokainen ei yritä parastaan.

Ehdokkuuksia tai palkintoja oleellisempi tavoite tietysti oli tehdä kirja, josta lapset ja perheet pitäisivät. Kirja, joka tarjoaisi lisää tietoa tuotantoeläinten elämästä ja tarjoaisi työkaluja aiheen käsittelemiseen. Aihe on tärkeä, ajankohtainen ja meille tekijöille sydäntä lähellä. Myös lasten täytyy saada tietää, mistä lautasella oleva nakki on peräisin. Palkintoehdokkuus on mahtava tunnustus tälle työlle.

Kirjamessuilla Yle haastatteli minua Nakki lautasella -kirjasta ja siitä, millaista on kertoa lapsille siitä että eläimiä syödään. Haastattelu löytyy Yle Areenasta.

Lisää kirjasta voit lukea täältä kotisivujeni Nakki lautasella -osiosta sekä Syötäväksi kasvatetut -blogistani.

Nakki lautasella

Christel Rönnsin kuvitusta kirjaan Nakki lautasella (Tammi 2015)

Comments are closed