Julkkaritunnelmia: Luomunakkeja ja lapsivieraita

Nakki lautasella on Elina Lappalaisen ensimmäinen lastenkirja mutta Christel Rönnsillä on kokemusta jo yli 60 kirjasta.

Olipas hauskan vappuiset kirjan julkkarit! Kiitos Tammelle mukavan tilaisuuden järjestämisestä. Erityisen hauskan tunnelman juhliin kuitenkin toivat koululaiset, eli koko kirjaprojektin ajan apunamme olleet espoolaislapset. Luomunakit, soijanakit, munkit ja sima tekivät kauppansa ja oli ilo seurata sitä miten lapset heti uppoutuivat lukemaan kirjaa! Hauskaa oli myös se, miten monet äitibloggaajat tulivat julkkareihin vauvojensa kanssa. Kiitos kaikille kun olitte mukana!

Nyt kirja on julkaistu ja kaupoissa joten jäämme jännittyneinä odottamaan vastaanottoa. Ainakin tähän mennessä sen lukeneet lapset ovat tykänneet tosi paljon. Äitini on luokanopettaja ja hän kertoi, että lapset innostuivat tänään kirjaa lukiessaan tekemään omia räppejä kananmunan rakenteesta! Oppilaat olivat myös lukeneet toisilleen hauskoja kohtia ääneen.

Kirjaa voi tilata esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta, Akateemisesta tai Infosta.

Kuulemme todella mielellämme palautetta, joten laita viestiä tämän tekstin kommenteissa, tai vaikka Twitterissä. Ja jos luet kirjaa, olisi hauskaa jos käyttäisit #NakkiLautasella -tunnusta Twitterissä ja Instagrammissa niin löydämme viestit. Hauskaa vappua kaikille!

Elina Lappalainen ja Christel Rönns Nakki lautasella -lastentietokirjan julkistuksessa.

Elina Lappalainen ja Christel Rönns Nakki lautasella -lastentietokirjan julkistuksessa.

"Meille tekijöille suurin asia on, jos lapset tämän kirjan kautta oivaltavat, että se lautasella oleva nakki on joskus ollut pala eläintä, jolla on ollut hyvä tai huono elämä. Ja että sillä on väliä."

”Meille tekijöille suurin asia on, jos lapset tämän kirjan kautta oivaltavat, että se lautasella oleva nakki on joskus ollut pala eläintä, jolla on ollut hyvä tai huono elämä. Ja että sillä on väliä.”

Luomunakit ja munkit maistuivat koululaisvieraille.

Pajuniemen luomunakit ja munkit maistuivat koululaisvieraille.

Röh röh, possumaisen hauskaa vappua! t. Elina Lappalainen ja Christel Rönns

Röh röh, possumaisen hauskaa vappua! t. Elina Lappalainen ja Christel Rönns

Olipas hyviä munkkeja!

Olipas hyviä munkkeja!

Comments are closed.