Opettajille ilmainen materiaali – Tehtäväpaketti opastaa luotettavan tiedon jäljille

Yhteiskunnallisista aiheista kirjoittavana lastentietokirjailijana tuskailen sen kanssa, että tavoitan kirjoilla vain pienen osan ikäluokasta. Jotta kirjojen vaikuttavuus olisi mahdollisimman suuri, pitäisi tavoittaa paljon laajemmin. Niinpä on mahtavaa tehdä nyt yhteistyötä Uutismedian liiton kanssa!

Nyt maanantaina 27.1. alkaa taas Uutisten viikko. Se on mediakasvatuksen teemaviikko, johon osallistuvat koulut ja uutismediat eri puolilta Suomea. Perinteisesti Uutismedian liitto on tehnyt viikkoa varten koulujen käyttöön ilmaisia oppituntivinkkejä ja materiaalia.

Tällä kertaa teimme tässä yhteistyötä kustantamoni Tammen kanssa, ja materiaali perustuu kirjaani Tornihuoneen salaseura. Uutisten jäljillä.

Uusi Luotettavan tiedon jäljillä -mediakasvatusmateriaali antaa käytännön työkaluja medialuottamuksen ja -taitojen vahvistamiseen. Erityisesti alakouluun suunnattu tehtäväpaketti koostuu käytännöllisistä tehtävistä, jotka haastavat pohtimaan, keskustelemaan ja kokeilemaan itse. Ne vahvistavat ymmärrystä luotettavan tiedon, journalismin ja uutismedian merkityksestä.

Lastenromaanin muotoon kirjoitettu Uutisten jäljillä, on tietokirja mediataidoista ja journalismista. Siinä lapsihahmot vierailevat toimituksessa, tapaavat tubettajan ja ratkaisevat tekoälyllä tehdyn valevideon ongelmaa. Teoksen keskeistä sisältöä on pohtia sitä miksi uutiset ovat totta ja miten journalistiseen uutismediaan liittyy vastuu ja alan eettiset ohjeet.

Osana tehtäväpakettia Tammi on antanut kirjasta kahden luvun lukunäytteen ilmaiseksi ladattavaksi. Tekemistä riittää tehtäväpaketissa vaikka koko viikon äidinkielentunneille! Materiaali on suunnattu 3-6-luokkalaisille.

Osana Uutisten viikkoa suuntaan itsekin kouluvierailulle Kuopioon Martti Ahtisaaren koululle.

Ja hei, Uutisten jäljillä -kirjaa saa nyt ostettua kustantamoni kirjakaupasta verkosta -25% alennuksella eli vain 15,68 euron hintaan!

Kivaa Uutisten viikkoa!

Esimerkki tehtätäväpaketin sisällöistä. Uutismedian liiton tuottama Luotettavan tiedon jäljillä -mediakasvatusmateriaali.

Comments are closed.