”Nuorista yksittäiseen mediaan luottaa vain kolmannes nuorista” – Mitä journalisti voisi oppia somevaikuttajilta?

Kävin puhumassa tästä Ylen Sunnuntai -ohjelmassa. Kiitos kutsusta ja hyvästä keskustelusta Ilkka Lahti ja Charly Salonius-Pasternak!

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan Tiktok on 13-18-vuotiaiden nuorten tärkein uutiskanava, ja yhä useampi nuori seuraa uutisia sitä kautta.

Nuoret luottavat mediaan huolestuttavan vähän, kertoo Uutismedian liitto. Sen Nuoret ja uutismediasuhde -tutkimukseen vastanneista 13–18-vuotiaista nuorista enimmilläänkin yksittäiseen mediaan luottaa vain reilu kolmannes nuorista.

Yle, Helsingin Sanomat ja muut perinteiset journalistiset mediat ovat yhä luotetuimpien kärjessä, kun nuorilta kysytään: ”Missä kanavissa julkaistuihin uutisiin luotat eniten?” Nuorten luottamus medioihin on kuitenkin kokonaisuudessaan paljon matalammalla tasolla kuin vanhemmilla mediankäyttäjillä.

Päivittäin uutisia seuraa 37 prosenttia nuorista. Seuraamisen aktiivisuus kasvaa huomattavasti iän myötä. Aktiivisimpia uutisten seuraajia ovat 17–18-vuotiaat pojat. Nuoret haluavat seurata uutisia ennen kaikkea lyhyessä videomuodossa. Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia isoista maailman ja kotimaan uutisaiheista sekä nuorten elämään liittyvistä uutisista. Kuitenkin aiempaa useampi nuori kertoo välttelevänsä joitain uutisaiheita, erityisesti sotaan liittyviä.

Keskeinen kysymys on, muuttuuko näiden nuorten mediasuhde heidän aikuistuessaan? Jos ei, mitä näin merkittävästi heikentynyt medialuottamus merkitsee yhteiskunnallemme ja demokraattisille instituutioille?

Jos uutismedioiden sijaan seurataan somessa niin sanottuja uutisvaikuttajia, on mahdollista että osa yleisöstä saa hyvin populistista tai ideologisesti painottunutta tietoa – jopa altistuu merkittävästi disinformaatiolle.

Globaalisti on käynnissä kehitys, jossa Elon Muskista lähtien tietyt vaikuttajat pyrkivät kyseenalaistamaan journalistisen median asemaa ja hyökkäämään sitä vastaan. Musk on esimerkki myös vaikutusvaltaisesta uutisvaikuttajasta, joka levittää disinformaatiota seuraajilleen.

Hyvä medialukutaito ja journalististen uutismedioiden tarjoama tarkastettu ja luotettava tieto olisivat hyviä suojakilpiä disinformaatiota vastaan. Jos ”uutisensa” maailmasta saakin suoraan somessa näiltä lähteiltä, se vaatii jo vahvaa yleissivistystä ja kykyä analysoida ja kontekstoida poliittisia väitteitä.

Onko tässä jo ongelma kansalaisten resilienssille kriisiolosuhteissa informaatiovaikuttamiselle? Sanoisin että on. Kirjoitinkin jo aiemmin siitä, miten luottamus ja luotettava tieto ovat kuitenkin demokraattisen yhteiskunnan peruspilari.

Demokratiat perustuvat kansalaisten luottamukseen – oikeusvaltioon, vaalijärjestelmään, mediaan. Kun luottamus rapautuu, syntyy tilaa populismille ja informaatiovaikuttamiselle. Heikko luottamus voi heikentää resilienssiä, kriisinsietokykyä, ja lisätä epäluottamusta yhteiskuntaa kohtaan.

Toisaalta ei kannata upota huolipuheeseen liikaa. Nuorisobarometrissa 2022 kerrottiin nuorten erittäin vahvasta luottamuksesta suomalaisiin instituutioihin ja viranomaisiin. Kaiken lisäksi luottamus esimerkiksi poliittisiin puolueisiin ja muihin edustuksellisiin instituutioihin on kasvanut!

Sen lisäksi että varoittelemme netissä kaikesta mikä ei ole totta, voimme auttaa tunnistamaan tarkistettua ja luotettavaa tietoa ja opastaa sen luokse. Enää ei voi luottaa siihen, että netissä nähty kuva tai video on totta, mutta mihin voi yhä luottaa? Sosiaalisessa mediassa pyörivä vihapuhe on omiaan ruokkimaan yleistä epäluottamusta kaikkeen. Siksi olisi myös vahvistettava luottamusta!

Venäjän ja Kiinan kaltaisille maille on vain etu, jos länsimaissa kansalaiset jakautuvat kulttuurisotiin ja ovat populististen äärioikeistolaisten internethahmojen vietävissä. Ja se koskee yhtälailla aikuisia kuin nuoria.

Pitääkö journalistisen median ottaa uutisvaikuttajien keinot käyttöön?

Luottamuksen vähäisyydellä ja Tiktokin käytöllä tuntuisi intuitiivisesti olevan yhteys. Tiktokissa erityisesti monet nuorten seuraamat poliittiset vaikuttajat kyseenalaistava perinteistä mediaa ja kylvävät epäluottamusta.

Kyse on myös siitä, että influensseri-ajan videokerronnassa uskottavuus ja luotettavuus ovat muuttaneet muotoaan. Enää luotettavuus ei synny vain mediatalojen instituutio-vallasta ja journalististen käytäntöjen toistamisesta. Sen sijaan osalle yleisöistä luotettavuus voi liittyä tuttuun ja samaistuttavaan somepersoonaan, joka kertoo näkemyksistään kasvoillaan – autenttisen tuntuisesti.

Jos Metan toimitusjohtaja Mark Zuckerberg esiityy Joe Roganin podcastissa, aikaisemmin yleisö luki siitä ehkä analyysin laatulehdestä. Nyt osa suomalaisistakin käy itse kuuntelemassa podcastin. Sitten he näkevät siitä omassa kuplassaan poliittisesti aktiivisten vaikuttajien kommentit videoina. Omalle kohderyhmälleen se voi olla vaikuttavampi ja uskottavampi lähde, ja riittää. Institutionaalinen journalistinen kerronta voi sen rinnalla tuntua kaukaiselta. Tai kertovan asiat ”väärin”, onhan oma vaikuttaja tarjonnut asiaan jo sen oikean tulkintakehyksen.

Samasta ilmiöstä puhuvat myös kansainväliset alan ammattilaiset vuoden 2025 mediatrendejä käsittelevissä jutuissa. Deutsche Wellen Erika Marzano kommentoi journalism.co -sivustolla:

”Vuonna 2025 journalismi jatkaa siirtymistään kohti autenttisempaa ja samaistuttavampaa lähestymistapaa, joka matkii nuorempiin yleisöihin vetoavaa sisällöntuottajien tyyliä. Hiottu ammattimaisuus väistyy spontaanin, ihmiskeskeisen kerronnan tieltä, jossa asetetaan yhteyden luominen täydellisyyden edelle.

Nykyään yleisöt, erityisesti Z-sukupolvi, kaipaavat sisältöä, joka tuntuu todelliselta – tarinoita, joita kertovat ihmiset, eivät kasvottomat instituutiot. Sen sijaan, että toimittajat julistaisivat jalustalta, heidän on kohdattava yleisönsä siellä, missä he ovat: videoihin keskittyvillä alustoilla, edistäen vuorovaikutusta ja aitoa dialogia yhteisten kokemusten kautta.”

Siis suomeksi: toimittajien pitäisi tehdä samanlaisia videoita, joita some-influensserit tekevät. Ne ovat nyt uskottavuuden ja autenttisuuden mitta, ja se on kerrontatapa ja tyyli, johon nuoret tottuvat.

Meille kirjoittaville toimittajille tekstiin perustuvat somekanavat ovat olleet uutisseurannan väline, siis erityisesti entinen Twitter. Samalla videomuotoon perustuvat somet on jätetty muiden haltuun. Tiktokissa ja Instagramissa seurataan siis pääosin ihan muita vaikuttajia, kuin journalisteja. Siellä on kuitenkin noussut tekijöitä, jotka haastavat toimittajia omalla pelikentällämme.

Pew Research Center julkaisi marraskuussa 2024 tutkimuksen uutisvaikuttajista (news influencers), jotka postasivat ajankohtaisiin uutistapahtumiin tai yhteiskunnallisiin aiheisiin liittyen, ja joilla oli vähintään 100 000 seuraajaa eri kanavissa.

Yksi viidestä yhdysvaltalaisesta ja 37 % alle 30-vuotiaista aikuisista sanoi saavansa säännöllisesti uutisia näiltä uutisvaikuttajilta. Selvä enemmistö vaikuttajista (63%) on miehiä. Suurella osalla heistä (77%) ei ole mitään journalistista taustaa tai linkkiä mediataloihin.

Suomessakin esimerkiksi talouteen ja sijoittamiseen liittyviä sisältöjä tekevät eri somekanavissa monet aivan muut, kuin journalistit. Itse asiassa tätä puhetilaa ja agendavaltaa ovat nimenomaan kaapanneet paljolti erilaiset vaikuttajat, joilla on omia podcasteja ja Instagram Storyissa videona kerrottuja sisältöjä.

Ongelma on, että somevideoiden narratiivit nojaavat vahvasti tunteisiin, viholliskuvien rakentamiseen ja me vastaan ne -asetelmaan. Journalismi on perinteisesti perustunut faktoihin ja tasapuolisuuteen – mutta se ei vetoa samalla tavalla someyleisöön.

Lähestyttävämpää journalismia ja nuorten näkökulma esiin

Vika on myös journalisteissa. Kirjani julkkareissa Yle Kioskin vastaava tuottaja Ville Seuri nosti hyvin esiin sen, että nuoret ovat usein aliedustettuja yhteiskunnallisissa keskusteluissa ja journalismissa. Media käsittelee heitä usein ulkopuolelta sen sijaan, että antaisi heille suoran äänen.

”Yksi kokemus, jota nuorilla mediasta yleensä on, että heidän päidensä yli puhutaan. Koska nuoret ovat kroonisesti aliedustettu ryhmä, heillä on sellainen fiilis, että joku tekee juttuja meistä jollekin muulle”, Seuri kommentoi.

Jos journalismi ottaisi yhteisöt – ja erityisesti nuoret – aidosti mukaan sisällöntuotantoon, se voisi lisätä luottamusta ja osallisuuden tunnetta.

Seuri korosti, että perinteinen media ei ole myöskään aina osannut olla lähestyttävä tai tuntea yleisönsä, mikä voi heikentää luottamusta. Journalismin pitäisi pyrkiä näyttämään, että se ymmärtää yleisöään, eikä vain raportoida etäisesti heidän elämästään.

Tässä lienee mediatalojen tulevien vuosien iso pohdinnan paikka. Miten rakentaa uudessa somen ja videoiden maailmassa sellaista journalismia, joka rakentaa luottamusta, on uskottavaa ja lähestyttävää myös nuorille? Voiko uutisbrändejä rakentaa yhteisöiksi, joihin ihmiset kokevat kuuluvansa? Miten yleisösuhdetta ja osallisuutta voidaan kehittää?

Opettajille ilmainen materiaali – Tehtäväpaketti opastaa luotettavan tiedon jäljille

Yhteiskunnallisista aiheista kirjoittavana lastentietokirjailijana tuskailen sen kanssa, että tavoitan kirjoilla vain pienen osan ikäluokasta. Jotta kirjojen vaikuttavuus olisi mahdollisimman suuri, pitäisi tavoittaa paljon laajemmin. Niinpä on mahtavaa tehdä nyt yhteistyötä Uutismedian liiton kanssa!

Nyt maanantaina 27.1. alkaa taas Uutisten viikko. Se on mediakasvatuksen teemaviikko, johon osallistuvat koulut ja uutismediat eri puolilta Suomea. Perinteisesti Uutismedian liitto on tehnyt viikkoa varten koulujen käyttöön ilmaisia oppituntivinkkejä ja materiaalia.

Tällä kertaa teimme tässä yhteistyötä kustantamoni Tammen kanssa, ja materiaali perustuu kirjaani Tornihuoneen salaseura. Uutisten jäljillä.

Uusi Luotettavan tiedon jäljillä -mediakasvatusmateriaali antaa käytännön työkaluja medialuottamuksen ja -taitojen vahvistamiseen. Erityisesti alakouluun suunnattu tehtäväpaketti koostuu käytännöllisistä tehtävistä, jotka haastavat pohtimaan, keskustelemaan ja kokeilemaan itse. Ne vahvistavat ymmärrystä luotettavan tiedon, journalismin ja uutismedian merkityksestä.

Lastenromaanin muotoon kirjoitettu Uutisten jäljillä, on tietokirja mediataidoista ja journalismista. Siinä lapsihahmot vierailevat toimituksessa, tapaavat tubettajan ja ratkaisevat tekoälyllä tehdyn valevideon ongelmaa. Teoksen keskeistä sisältöä on pohtia sitä miksi uutiset ovat totta ja miten journalistiseen uutismediaan liittyy vastuu ja alan eettiset ohjeet.

Osana tehtäväpakettia Tammi on antanut kirjasta kahden luvun lukunäytteen ilmaiseksi ladattavaksi. Tekemistä riittää tehtäväpaketissa vaikka koko viikon äidinkielentunneille! Materiaali on suunnattu 3-6-luokkalaisille.

Osana Uutisten viikkoa suuntaan itsekin kouluvierailulle Kuopioon Martti Ahtisaaren koululle.

Ja hei, Uutisten jäljillä -kirjaa saa nyt ostettua kustantamoni kirjakaupasta verkosta -25% alennuksella eli vain 15,68 euron hintaan!

Kivaa Uutisten viikkoa!

Esimerkki tehtätäväpaketin sisällöistä. Uutismedian liiton tuottama Luotettavan tiedon jäljillä -mediakasvatusmateriaali.

Ullakon jännittävä labyrintti on kuvittaja Mitja Mikael Malinin lempparikuva – Katso video miten se syntyi!

Kuvittaja Mitja Mikael Malin ja kirjailija Elina Lappalainen Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä -kirjan julkkareissa Merkki-museolla.

Tornihuoneen salaseura -sarjan kuvitukset ovat eläviä, vauhdikkaita ja tietosisältöä rikastuttavia. Niiden tyyli on moderni ja värikäs, tunnelma lämmin. Kuvittaja Mitja Mikael Malin on nykyaikaisia työkaluja taitavasti hyödyntävä ammattilainen. Kuvitukset kannattelevat tietokirjan tarinaa ja tuovat vaikeaankin yhteiskunnalliseen teemaan kepeyttä.

Olemme tehneet nyt yhdessä sarjaan kaksi kirjaa, ja parhaillaan aloittelemme kolmatta. Miten kuvitukset syntyvät? Pyysin Mikaelia kertomaan kolmen kuvan taustoista!

Lue täältä myös kirjan ensimmäisen osan kuvituksista ja enemmän Mikaelin kuvitustekniikasta: Tornihuoneen salaseura nappasi taitavan peligraafikon hittipelin tiimistä: 5 vastausta miten kuvitukset syntyivät

”Tämän kirjan ehdoton lempparikuva oli tämä ullakkolabyrintti. Rakastan läpileikkauskuvia jotka ovat täynnä pientä piiperrystä ja yksityiskohtia. Tässä kuvassa lähdetään jo tutuksi tulleesta tornihuoneesta tutkimaan ullakon hämyisiä häkkivarastoja. Valaistus muuttuu kultaisesta iltapäivän auringosta jännittävään hämärään ja taskulampun valoon.

Helppo duuni tämä ei missään nimessä ollut, koska tällaisten kuvien kanssa pitää olla hyvä kolmiulotteinen ymmärrys siitä mitä on piirtämässä. Kävimme Elinan kanssa tutustumassa tornihuonetta inspiroineeseen ullakkotilaan, jossa otimme paljon kuvia ja piirsin pohjapiirroksen. Sitten heitin pohjapiirrokseni romukoppaan ja piirsin ullakon uudestaan muistista, mukaillen sitä fiilistä joka sen käytävillä seikkailusta jäi. Jumppasin luonnosta niin pitkään, että kuvakerronta soljui mukavasti aukeaman vasemman yläkulman tornihuoneesta monen mutkan kautta oikean alakulman häkkivarastoon, josta tarina lähtee käyntiin. 

Piirsin kuvan iPadilla Procreate-ohjelmalla. Kun luonnos oli mietitty, itse piirtäminen oli rutiininomaista, lähes meditaatiolta tuntuvaa hommaa. Fiilistelin materiaaleja ja pintoja kuten vanhaa puuta ja tiiliseiniä, ja pipersin kuvan valmiiksi yksi nurkka kerrallaan. Näin ison ja yksityiskohtaisen kuvan kanssa pitää jossain vaiheessa vain aloittaa jostain ja edetä mahdollisimman systemaattisesti. Niin tulee joskus valmistakin.”

2. Kuvat toimituksesta yhdistävät palasia vierailuista

”Kirjassa vietetään aikaa sanomalehden toimituksessa, jossa pääsin itsekin vierailemaan koululuokan hännillä. Tämä fiktiivinen uutisdeski on yhdistelty palasista tosielämän esimerkkejä. Vaikuttavimpana mieleeni jäi tuo upean hektinen kuuden näytön viritelmä, ja se pääsikin kuvituksen keskiöön. Hufvudstadsbladetin kaunis toimistotila itämaisine mattoineen ja puuhuonekaluineen toi taustaan inspistä, jonka ansiosta tila näyttää hauskalta ja kiinnostavalta. Cameo-hahmoina kuvassa on Hesarin uutispäällikkö Jussi Pullinen ja Elina itse työn touhussa.

Toimitusvierailut olivat kuvittajan roolissa tosi mielenkiintoisia. Oli hauska etsiä yksityiskohtia, jotka toimisivat kuvituksellisesti, sekä seurata mihin juttuihin lapset tarttuivat. Toimisto on hyvin aikuismainen tila, ja lasten ihmetyksen ja uteliaisuuden kautta sen näki jotenkin eri silmillä. Olin vain itsekin niin kierroksen lumoissa etten muistanut ottaa kaikesta kuvia.”

3. Kansikuvassa lapsilla on uusi tyyli

”Kansikuvassa on kirjan aloitustilanne, jossa lapset löytävät vanhoja lehtiä ullakkokomerosta. Tunnelma on salaseuramaisen jännittävä, ja lehtileikelaatikko voisi yhtä hyvin olla vaikka aarrearkku. Kun Rahan jäljillä -kansi oli raikkaan sinisävyinen, Uutisten jäljillä -kansi on hämyisen vihertävä. Värimaailma tuo itselleni mieleen nostalgisen julesvernemäisen seikkailukirjallisuuden, joka myös sopii päähenkilö-Lumin persoonallisuudelle.

Kuvituksen perustuskivenä toimii epätarkka valokuva, jonka otin tornihuoneen hämärään ullakkotilaan tutustuessani. Hämärää nurkkaa valaisee utuisesti kolmion muotoinen ikkuna. Lähdin ensin työstämään kuvaa mustavalkoisena, koska en ollut vielä varma väreistä. Tämä työjärjestys osoittautui ihan toimivaksi, sillä pystyin aluksi keskittymään pelkästään tilan mielenkiintoiseen valotilanteeseen ja myöhemmin helposti kokeilemaan väriratkaisuja.

Lapset saivat kakkososaa varten uudet lookit. Uusien vaatteiden avulla määrittelin kirjan väripaletin, jotta se saisi oman identiteettinsä. Myönnän ettei nuorten muoti ole vahvuuteni, ja käsitykseni trendikkäästä pukeutumisesta on jämähtänyt 2010-luvulle. Pystyin onneksi kuitenkin konsultoimaan enemmän aallonharjalla olevaa pikkusiskoani. Erityisen onnistuneena pidän Lumin haalaria, sillä se on sekä vauhdikkaan leikkisä että hempeän tyttömäinen.

Vaikka kansi olikin ensimmäinen kuva jonka tein uuteen kirjaan, se oli myös viimeinen kuva jota viilasin ennen painoon menoa. On aina hieman haastavaa aloittaa kannesta, koska sen pitää kuvastaa hyvin kirjan sisältöjä joita ei vielä siinä vaiheessa ole. Tässä päädyin vielä lisäämään toimittaja-Liljan Mikin tabletin ruudulle antamaan kirjan tapahtumista pienen vinkin.”

Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä on kaupoissa! Nähdään julkkareilla ja kirjamessuilla!

Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä, löytyy ainakin Suomalaisen kirjakaupan hyllystä lastenromaanien luota. Siellä ollaan, Pet Agentsien ja muiden mahtavien lastenromaanien vieressä!

Olin kirjan ilmestyessä kauppoihin lomareissussa, mutta ajoitus ei ollut itse valitsemani. Pääsin siis vasta nyt käymään kirjakaupassa kurkkimassa. Kyllä, (ainakin jotkut) kirjailijat pyörivät siellä kaupoissa huolestuneena tarkkailemassa, onhan oma kirja tullut, missä sitä on, paljonko ja millaisen hyllypaikan se on saanut.

Ja Suomalaisessa kirjakaupassa kirja löytyi mukavasti lastenromaanien joukosta! Vaikka kyse on tietokirjasta, olen tehnyt sen nimenomaan lastenromaanin muotoon jotta se houkuttelisi helpommin lapsia tarttumaan yhteiskunnalliseen aiheeseen. Uskon siis, että tuossa hyllyssä se saa otollisemmin lukijoita.

Ja ihan juuri on luvassa myös kirjan julkkarit! Tervetuloa kaikki, paikalle saa vain tupsahtaa.

Milloin: Maanantaina 7.10 klo 16 alkaen

Missä: Merkki, Median museo ja arkisto (entinen Päivälehden museo), Merkki sijaitsee Ludviginkadun ja Korkeavuorenkadun kulmassa Kaartinkaupungin kaupunginosassa Helsingissä.

16.00 Tervetuloa Merkkiin, Median museo ja arkisto Merkin johtaja Saila Linnahalme
16.15 Kirjailija Elina Lappalaisen haastattelu
16.30–17.10 Paneelikeskustelu aiheesta: Mediakasvatus tekoälyn ja somen aikakaudella – luotettavien uutisten jäljillä. Paneeliin osallistuvat kirjailija ja toimittaja Elina Lappalainen, Yle Kioskin vastaava tuottaja Ville Seuri, Helsingin Sanomien toimittaja John Helin sekä mediakasvatuksen asiantuntija Susanna Ahonen.
17.10–17.30 Kysymyksiä, keskustelua ja signeerausta

Kirjamessut ja lehtijuttuja

Savon Sanomat kirjoitti hienon artikkelin kirjasta. Ja koska Keskisuomalainen-konsernin lehdet tekevät laajasti yhteistyötä, juttu löytyy nyt monesta maakuntalehdestä. Esimerkiksi Kouvolan Sanomissa ja Forssan lehdessä sen voi lukea digissä ilman maksumuuriakin.

Ruutukaappaus osasta Savon Sanomien näköislehden sivua. 26.9.2024

Nähdäänkö myös Helsingin kirjamessuilla? Olen lauantaina 26.10 Kumpula-lavalla kello 11:30-12.

Puhumme mediataidoista ja mediakasvatuksesta ja tietenkin kirjasta ja sen teemoista.

Epäluuloa lietsottiin jo, nyt mediakasvatuksessa on aika rakentaa luottamusta

Lapsihahmot vierailevat uutistoimituksessa teoksessa Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä. Kuvitus: Mitja Mikael Malin

Netissä mihinkään ei voi luottaa, eikö niin? Media on rikki. Klikkiotsikot sitä ja tätä. Valeuutiset, valtamedia.

Tekoälyllä voi tehdä uskottavia syväväärennöksiä vaikka presidentistä puhumassa höpöjä. Enää ei voi luottaa siihen, että netissä nähty kuva tai video on totta, mutta mihin voi yhä luottaa? Sosiaalisessa mediassa pyörivä vihapuhe on omiaan ruokkimaan yleistä epäluottamusta kaikkeen.

Luottamus ja luotettava tieto ovat kuitenkin demokraattisen yhteiskunnan peruspilari

Tarvitsemme luottamusta. Ja oikeasti Suomessa tehdään nytkin paljon laadukasta journalismia, joka ansaitsee sen luottamuksen. Näen joka päivä sen omassakin työyhteisössäni: valtavan kunnianhimoisesti, intohimolla työhönsä ja sen laatuun ja journalismin ihanteisiin suhtautuvia ammattilaisia.

Hesarin kollegani ja kokenut oppikirjailija Tuomas Kaseva kirjoittaa Suomen Lehdistö -lehdessä osuvasti: ”Kouluihin on vuosia joka suunnasta huudettu, että valeuutiset leviävät ja median valta kasvaa, lisää mediakritiikkiä! Huuto on kuultu. Kriittinen katse skannaa journalismia etenkin äidinkielen tunneilla alaluokilta lukioon.”

Erilaiset mediatekstit ovat analyysin ja kritiikin kohteena. Se on toki tarpeen – myös. Nuori tarvitsee opetusta erilaisten mediatekstien tulkitsemisessa. Mutta kyseenalaistaminen ei saa olla ainoa tapa katsoa.

”Katsetta on pakko pystyä kääntämään. Pelkän kyseenalaistamisen sijaan nuorille pitää opettaa taitoa luottaa journalismiin ja tutkittuun tietoon”, Kaseva kirjoittaa.

Tästä on helppoa olla samaa mieltä. Oikeastaan kollega syöttää tässä nätisti lapaan, kiitos.

Tämä oli nimittäin lähtökohta, kun aloin kirjoittaa uutta lastentietokirjaa journalismiin ja mediakasvatukseen liittyen.

Lasten kohtaama mediaympäristö on yhä moninaisempi ja samalla vaikeampi navigoida. Tässä ajassa tarvitaan teos, joka rakentaa ymmärrystä oikean tiedon tarkistamisesta, siitä miten journalistinen media toimii ja mihin yhä voi luottaa.

Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä käsittelee oikean tiedon tunnistamista ja journalistisen uutismedian vastuuta ja eettisiä ohjeita. ”Meidän täytyy tehdä parhaamme säilyttääksemme luottamuksen”, sanoo lasten tapaama päätoimittaja kirjassa.

Teoksessa käsitellään esimerkiksi sitä, miten toimittajat etsivät ja tarkistavat tietoa, ja että journalismin täytyy olla aina totta. Kirjassa on faktalaatikko journalistin ohjeista, tiivistetysti ja mahdollisimman selkokielisenä.

Sen lisäksi että varoittelemme netissä kaikesta mikä ei ole totta, voimme auttaa tunnistamaan tarkistettua ja luotettavaa tietoa ja opastaa sen luokse.

Kouluissa on tehty vuosia ansiokasta mediakasvatusta. Samaan aikaan yhteiskunta ja digitaalinen mediamaisema on kuitenkin muuttunut nopeasti. Se haastaa koulut, mediakasvattajat, vanhemmat ja mediatalot reagoimaan ja muuttamaan toimintatapojaan.

Kannustan myös kouluja tukemaan luottamuksen rakentamista.

Miten toimitukset voisivat paremmin lisätä lukijoiden ymmärrystä toimituksen prosesseista ja journalismista? Itse olen vuosia pyrkinyt tekemään omaa työtäni läpinäkyväksi esimerkiksi Linkedinissä aikuislukijoille ja avaamaan päätöksentekoamme ja juttujen syntymistä. Se on johtanut omia silmiä avaaviin keskusteluihin: ei aikuisillekaan ole selvää usein miten media toimii, tai asiat joita itse pidän selvyyksinä.

Lasten vanhempia kannustan puhumaan taas niistä uutisista ruokapöydässä ja sohvalla istuessa. Mitkä ovat suosikkimedioitasi, miksi? Mitä luit tänään ja mistä? Mistä etsit tietoa, mihin luotat?

”Tiedän vaan, että iskä kuuntelee usein jotain tiedepodcasteja, kun sillä on kuulokkeet päässä. Muuten en tiedä, missä se netissä pyörii, kun se tuijottaa kännykkäänsä”, yksi lapsihahmoista sanoo kirjassa.

Lapsi ei tiedä puhelinta katsovasta aikuisesta luetko uutisia vai roikutko somessa. Perinne, jossa katsotaan televisiosta yhdessä iltauutisia ja kommentoidaan yhteiskunnallisia asioita, oli kasvatuksellisesti toimivampi.

Omassakin arjessani uutiset tulee helpommin luettua puhelimesta. Olen silti yrittänyt ottaa tavaksi lukea paperilehteä ollessani lasten kanssa aamupalalla. Niin näytän esimerkkiä, ja uutisista tulee keskusteltua.

Epäluulon kylväminen on helppoa. On meistä kaikista kiinni, että jatkossakin on myös luottamusta.

Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä on ilmestynyt ja kirjakaupoissa! Tilaa omasi esimerkiksi kustantamon verkkokaupasta www.kirja.fi

Saatteko lukea Fingerporin etukäteen, mikä on hullunkurisin juttu jonka olette kirjoittaneet ja ovatko toimittajat töissä myös iltaisin?

HBL:n päätoimittaja Kalle Silfverberg esitteli koululaisryhmälle lehden toimitusta ja myös oman työpisteensä.
HBL:n päätoimittaja Kalle Silfverberg esitteli koululaisryhmälle lehden toimitusta ja myös oman työpisteensä. Päätoimittajan kanssa puhuttiin erityisesti lehden vastuusta ja tietojen tarkistamisesta.

Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä -kirjan taustatöitä tehdessä kävimme Viherkallion alakoululaisten kanssa vierailulla kahden lehden toimituksessa.

”Tuleeko teille toimittajien kesken joskus kinaa, kuka saa mielenkiintoisen uutisen kirjoitettavaksi?”

Tällaista kysymystä en olisi tajunnutkaan itse kysyä, mutta hyvä kysymys!

Tornihuoneen salaseura on tietokirjasarja, mutta samalla se on kirjoitettu lastenromaanin muotoon. Taustatarinassa siis on mukana fiktiota. Mutta kaikki mahdollinen on siinäkin totta. Haluan tietää, mitä lapset oikeasti kysyvät päästessään vierailulle lehden toimitukseen, ja mitä toimittajat vastaavat.

Siksi kävimme koululaisryhmien kanssa vierailulla kahdessa toimituksessa: Hufvudstadsbladetissa (HBL) ja Helsingin Sanomissa.

Kirjassa lapset vierailevat Uutis-Sanomat -nimisessä lehdessä.

Vierailuille osallistui kaksi espoolaisen Viherkallion koulun ryhmää, joissa oli 4.–6. -luokkien oppilaita. Kiitos lapsille ja opettajille kun olitte mukana, siitä oli paljon apua! Kiitos toimituksille vierailun järjestymisestä ja kaikille mukana olleille jotka annoitte aikaanne!

Olen opiskellut journalistiikkaa Jyväskylän yliopistossa ja työskennellyt toimittajana päätoimisesti vuodesta 2008 lähtien. Tietysti olisin voinut kirjoittaa monet kirjan asioista ihan omaan kokemukseeni ja asiantuntemukseeni perustuen. Minusta kirjoista tulee kuitenkin aidompia ja hauskempia, kun niissä on mukana oikeiden lasten kommentteja! Lisäksi ajattelen, että on tärkeää ottaa lapset mukaan yhteiskunnallisia teemoja käsittelevien teosten tekemiseen ja kuulla heitä itseään.

Samalla tavalla kuin toimittaja menee juttukeikalle, haastattelee ja havainnoi, olen tottunut tekemään myös kirjailijana.

Kirjassa esiintyvä Uutis-Sanomien talo muistuttaa HBL:n rakennusta Helsingissä. Onhan siinä torni, kuten kirjan hahmojen salapaikkana toimivassa talossakin. Se siis sopi kirjasarjan tyyliin erinomaisesti.

HBL:n toimitus on esikuva teoksessa esiintyvälle Uutis-Sanomien toimitukselle. Kuvitus: Mitja Mikael Malin.

Samoin monet asiat toimituksen sisätiloissa näyttävät samankaltaiselta kuin esikuvassaan. Kuvittaja Mitja Mikael Malin oli mukana vierailuilla ja otti kuvia ja videoita näkemästään.

Kaikissa teoksissani aikuiset hahmot ovat yleensä cameo-roolissa olevia oikeita ihmisiä – tai vähintään saaneet vaikutteita sellaisista. Esimerkiksi kirjan tarinassa tekoälyvideon paljastamisessa auttava John on Helsingin Sanomien faktantarkistaja ja ulkomaantoimittaja John Helin. Häntä on haastateltu kirjan taustatöitä tehtäessä.

Keitä muita tuttuja toimittajia bongaat kirjasta?

Puhuimme vierailuilla lasten kanssa paljon siitä, mistä uutisia löydetään ja millaisten periaatteiden mukaan niitä tehdään. Miten toimituksissa hankitaan tietoa ja varmistetaan niiden pitävän paikkansa. Miten tietää mikä on totta?

Teoksessa näitä varsin vaikeita asioita sanoittavat päätoimittaja Kalle sekä tämän kuvitteellisen Uutis-Sanomat -lehden toimittaja Lilja.

Lapsia kiinnostivat tietysti myös käytännön asiat. Helsingin Sanomien päätoimittajalta Erja Yläjärveltä lapset esimerkiksi kysyivät:

”Tykkäätkö sä siitä sun pomottamisesta”

”Mikä on paras juttu päätoimittajana”

”Kun Hesarissa on Fingerpori, saatteko te sen toimituksessa aina etukäteen luettavaksi?”

Lapsia kiinnosti myös : ”Mikä on hullunkurisin asia, josta olette tehneet uutisia?”

Ei ehkä kaikkein hullunkurisin, mutta toimituspäällikkö Jussi Pullinen arvioi tähän kategoriaan menevän monien suosittujen eläinjuttujen. HS on tehnyt esimerkiksi useita juttuja Korkeasaaressa asuvista manulikissoista ja niiden pennuista.

Tämä superpörröisiä manulikissoja koskeva keskustelu päätyi esimerkiksi sellaisenaan kirjaan.

Samoin kuin esimerkiksi lasten kysymys siitä, tekevätkö toimittajat töitä myös iltaisin.

”Kyllä. Suuri osa toimittajista on töissä päivällä. Mutta osa on välillä töissä illalla tai yölläkin. Toimituksessa on päivystäjä jopa jouluaattona, koska uutiskynnyksen ylittäviä asioita tapahtuu silloinkin!” Pullinen kertoi lapsille. Tämä sitaatti päätyi myös kirjaan.

Jussi Pullinen näytti koululaisvieraille Helsingin Sanomien juttua Korkeasaaressa asuvasta manulista.

Koululaiset kertoivat myös kiinnostavasti omasta mediankäytöstään. Yksi kertoi esimerkiksi seuraavansa TikTokissa Ylen tai HS Lasten uutisten videoita. Toinen kertoi seuraavansa uutisia joskus telkkarista ja katsovansa YouTubesta sitä mitä sieltä tulee vastaan. Ja kolmas lukee isän kanssa lehteä aamupalapöydässä.

”Jos vaikka vanhemmat lukevat ja pöydällä on lehti jossa on näkyvillä kiinnostava aihe, saatan itsekin lukea sen”, kommentoi yksi oppilaista.

Useimmille tärkeintä olivat medioiden lapsille suunnatut uutisvideot, joihin he törmäsivät eri somekanavissa.

Omien lasteni mielestä äidin työpaikalla käymisessä parasta on kahviautomaatti, josta saa erikoiskaakaota. Siinä valutetaan oikeaa suklaata kupin pohjalle ja päälle tulee automaatista vaahdotettua maitoa.

Se oli meidänkin vierailuidemme hitti, ja päätyi tietysti myös kirjaan.

Kirja on tulossa pian painosta, ja sitä saa kaupoista viimeistään 26.9. Voit jo varata sen kirjastosta tai ennakkotilata esimerkiksi kustantajan verkkokaupasta kirja.fi

Kuvitus: Mitja Mikael Malin.

Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä – Mediataitoja ja journalismia käsittelevä lastentietokirja ilmestyy syyskuussa!

Seuraava osa lastentietokirjasarjaan on nyt valmis ja painossa! Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä ilmestyy syyskuun lopussa.

Kun sarjan ensimmäinen osa käsitteli taloustaitoja, nyt vuorossa ovat lasten mediataidot ja mediakasvatus sekä journalismi ja median toiminta.

Tarina käynnistyy, kun Lumia järkyttää tekoälyllä tehty valevideo, joka leviää luokan viestiryhmässä. Se asettaa vaaraan hänen menestyksensä koulun tiedekilpailussa. Eihän video ole totta!? Miten jotkut voivat uskoa tällaista, ja miten Lumi, Haku, Miki ja Koko saavat korjattua tilanteen? Tornihuoneen salaseura suuntaa oikean tiedon jäljille!

Yhä useammat lasten kavereista seuraavat uutisia lähinnä somevideoista, joten tutustuminen Lumin toimittajaäidin työpaikkaan sanomalehden toimituksessa avaa nelikolle uuden maailman. Juttukeikalla he haastattelevat tunnettua tubettajaa vastuullisuudesta ja pääsevät seuraamaan lehtijutun syntymistä. Valeuutisia vastaan voi taistella oikealla tiedolla, joten myös Tornihuone muuttuu salaseuran toimitukseksi.

Tietosisältöjen teemat:

  • Journalismi, mitä se on ja mitä vastuulliseen journalismin kuuluu
  • Valeuutiset ja disinformaatio ja miten tekoäly muuttaa tilannetta?
  • Toimittajan työ, miten lehtijutut syntyvät. Toimituksen prosessit. Eri ammatit toimituksessa.
  • Lasten mediankäyttö, erilaiset mediankäyttötavat
  • Mediatalojen liiketoiminta, maksullinen journalismi, ansaintamallit, mainonta
  • Tiedonhankinta, faktojen tarkistaminen. Journalistin ohjeet
  • Vaikuttajat ja influenssereiden vastuullisuus, kaupalliset sisällöt

Lasten mediakasvatus on ollut läheinen aihe koko urani ajan toimittajana. Olin urani alussa töissä Sanomalehtien liiton Suomen Lehdistö -lehdessä (nykyisin Uutismedian liitto) ja tutustuin siellä intohimoisiin mediakasvatuksen asiantuntijoihin. Olin tuolloin myös lukemista edistävän Lukukeskuksen hallituksessa, joka on osin samalla asialla. Sittemmin kirjoitin lastentietokirjan myös pelikasvatuksesta: Nyt pelittää! (Tammi 2017).

Teoksen kirjoittaminen lähti liikkeelle ajatuksesta, että lasten mediaympäristö on yhä moninaisempi ja samalla vaikeampi navigoida. Tässä populismin, tekoälyn ja sosiaalisen median ajassa tarvitaan teos, joka rakentaa ymmärrystä siitä miten journalistinen media toimii. Tämä teos vie lukijan koululaisten mediamaailman arkeen 2024, ja sukeltaa sanomalehden toimitukseen!

Kustantaja: Tammi

Kuvittaja: Mitja Mikael Malin

Ennakkotilaa kirja kustantamon verkkokaupasta!

Kolmen viikon kupla: Kirjamessut, kirjoitusvapaa, kouluvierailu

Helsingin kirjamessuilla puhuimme Jasmin Hamidin ja Natalia Salmelan kanssa yhdessä talousaiheisista lastenkirjoistamme ja signeerasimme kirjoja Tammen ja WSOY:n osastolla.

Ei tässä edellisen kirjan ilmestyttyä aleta himmailla, seuraava on jo työn alla! Tornihuoneen salaseura -lastentietokirjasarja saa jatkoa syksyllä 2024. Aloitin heti jatko-osan kirjoittamisen, ja olin töistä kolme viikkoa vapaalla.

Osa kirjoitusvapaasta kului tosin kirjasarjan juuri ilmestyneen ykkösosan markkinoinnin ja esiintymisten parissa. Tärkeimpänä niistä oli tietysti Helsingin kirjamessut.

Kirjamessut ovat olleet minulle syksyn kohokohta teini-iästä asti. Olin silloin lukiolaisena töissä Lukukeskuksen messuosastolla. Säästin jo silloin kunnon messubudjetin voidakseni haalia messutarjouksista ison pinon kirja-aarteita. Messut ovat myös oiva paikka tehdä jouluostoksia.

Saatuani lapsia, lauantaista on tullut puolestaan minun ja lasten yhteinen kirjamessukokemus. Silloin hengataan lasten alueella ja kuunnellaan tuttuja kirjailijoita ja käydään HS Lasten Uutisten osastolla askartelemassa.

Lapset saivat nytkin molemmat 50 euron budjetin omien messukirjojen ostamiseen ja saavat valita sillä itse mieluisiaan kirjoja. Tämäkin on sitä oman talouden opettelemista siinä mielessä, että se auttaa hahmottamaan mitä rahalla saa. Ja haluan kannustaa ja antaa esimerkin kirjojen ostamiseen.

Kirjojen kiristyvä verotus iskee koko alaan

Kustantamostani Tammesta viestintäpäällikkö Johanna Harkkila veti äskettäin tapahtumaa Akateemisessa kirjakaupassa. Paikalla olleesta koululuokasta kuulemma vain YKSI lapsi oli käynyt aiemmin kirjakaupassa!
Kirjastolaitos on toki sekin upea. Mutta jos halutaan että suomalaista kirjallisuutta tehdään ja julkaistaan, kirjakaupat ovat myös tärkeä osa arvoketjua.

Kirjamessuilla kirjailijoiden kohtaamisissa yksi puheenaihe nousi ylitse muiden. Koko ala on huolissaan siitä miten kirjamyynnin käy, jos hallituksen kaavailema kirjojen arvonlisäveron korotus 10 prosentista 14 prosenttiin toteutuu. Samaan aikaan lasten ja nuorten lukemista kuitenkin haluttaisiin tukea – ja kirjojen verotuksen kiristäminen on ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa.

Kirjamessuilla kustantajat iloitsivat siitä, että messuilla kauppa kävi hyvin. Alalla tärkeää joulukauppaa odotetaan silti epävarmoissa tunnelmissa. Viimeksi joulu oli pettymys. Inflaatio kuristaa nytkin kuluttajan ostovoimaa.

Kouluvierailulla Viherlaakson alakoulussa. Kiitos kivasta keikasta, oli kiva käydä kertomassa kirjailijan työstä ja Rahan jäljillä -teoksesta!

Kouluvierailu auttaa kirjailijaakin sanoittamaan aihetta

Päivätyön vuoksi en ennätä tehdä kovin usein kirjailijavierailuita kouluilla. Yhden keikan tein silti kirjoitusvapaani aikana meidän lähikoulussa. Olisin halunnut käydä kouluvierailulla oikeastaan jo käsikirjoitusvaiheessa, sillä on aina hyödyllistä päästä testaamaan materiaaliaan kohderyhmällä. Silloin aikataulut eivät kuitenkaan toimineet: kirjamme oli tarpeeksi valmis oikeastaan vasta, kun kouluissa oli jo kevätjuhlakiireet.

Oli nytkin kiinnostavaa, mitä lapset kommentoivat ja millaisia asioita he kysyvät! Nyt mieleen jäi päällimmäisenä kaksi asiaa. Lapsia selkeästi puhutteli inflaatio, heille on tuttua miten aikuiset ovat kauhistelleet kaiken kallistumista. Karkkipussin hinnan noususta heillä oli hyvin konkreettinen käsitys rahan arvosta!

Toinen lapsille tärkeä asia oli jakaa omia kokemuksia siitä, miten itse kunkin perheessä maksetaan esimerkiksi kotitöistä rahaa.

Iloinen yllätys oli myös se, että jo kaksi koululaista oli ennättänyt kuunnella kirjan äänikirjapalvelusta!

Kirjasarjan toinen osa käsittelee mediataitoja

Tornihuoneen salaseurasta on tulossa kolmiosainen sarja. Kun ensimmäinen osa käsitteli taloustaitoja, seuraavassa osassa teemana on mediakasvatus.

Tämä teos vie nykypäivän koululaisten mediaympäristön arkeen ja sukeltaa sanomalehden toimitukseen! Teoksessa puhutaan journalismista, somevaikuttajista ja valeuutisistakin.

Kolmen viikon aikana ei toki vielä seuraava kirja valmistunut, mutta pääsin pitkälle sen suunnittelussa ja taustatyössä! Kolme viikkoa hujahtaa hetkessä, mutta oli silti vapauttavaa olla hetken ajan kuplassa, jossa ei tarvitse yrittää hoitaa omaa päivätyötä, kirjailijan työtä, taloyhtiön hallitusta ja tätä lapsiperhearkea samaan aikaan. VAIN kolme näistä siis!

Ja tämän kirjoitusvapaan mahdollisti tietysti apuraha, jota saimme itse asiassa jo ykkösosaa varten. Kuten Kirjailijaliitto ja Suomen Tietokirjailijat ovat viime viikkoina tilastoihinsa perustuen kertoneet, kirjailijan elanto kirjojen myyntituloilla olisi hyvin kapea.

Olen Excel-kirjoittaja. Haluan siis suunnitella asiat huolella ennen kuin ryhdyn kirjoittamaan. Niinpä minulla on omina sarakkeinaan kirjan luvut, niiden tietosisällöt, mitä juonenkäänteitä niissä tapahtuu ja millaisia kuvitusideoita lukuihin jo on.

Näin näemme kuvittajan ja kustannustoimittajan kanssa jo tässä vaiheessa, toimiiko rakenne, miten draaman kaari etenee ja miten kaikki tietosisällöt saadaan lomitettua luontevasti mukaan.

Tämä vaihe on nyt tehty. Kun tammikuussa jään uudelleen pienelle kirjoitusvapaalle, voinkin ryhtyä suoraan naputtelemaan tekstiä ja tiedän tarkkaan, mitä pitää tehdä.

Ja sen jälkeen kuvittajakin pääsee taas hommiin.

Ennen sitä: ostakaa jouluksi kirjoja pukinkonttiin! Ostakaa mieluusti painettu kirja jos mahdollista.

Tulotutkimuksen mukaan tietokirjailija saa striimauspalvelusta vain 0,43 euroa per kuuntelukerta. Painetun kirjan mediaanimyyntitulo puolestaan on tietokirjailijoille 3,00 euroa kappaleelta. Kertaus voi toki sekin olla lapsen oppimiselle hyödyllistä, mutta äänikirjaa joutuu kuuntelemaan lähes seitsemän kertaa ennen kuin se tuo kirjailijalle saman summan.

Kauhistus, lastentietokirjailijalla on agenda!

Elina Lappalainen, Kuva: Karoliina Paavilainen

Talouskasvatus: Nämä asiat halusin kirjassa opettaa yrittämisestä, sijoittamisesta, työelämästä sekä empatiasta erilaisia taloudellisia tilanteita kohtaan.

Kun kirjoittaa lapsille romaanimuotoisen teoksen taloudesta ja rahasta, jotakuinkin jokaisen repliikin, juonenkäänteen ja sanojen muotoilun taustalla on pohdinta siitä, mitä haluan asiasta lapsille sanoa. Millaisia arvoja, tunteita ja asenteita se välittää?

Pyrin olemaan tietysti monissa asioissa neutraali, tekstissä on journalistin ja tietokirjailijan asiapohjainen ote. Mutta silti kaikki kirjassa käsitellyt teemat sisältävät valintoja, jotka eivät ole arvovapaita.

Millaiseen talouspolitiikan nelikenttään aikuislukija tämän kirjan sijoittaisi?

Ajattelin avata sitä, missä asioissa arvot kirjassa näkyvät ja millaiseen ajatteluun kirja perustuu.

Empatia ja toisen aseman ymmärtäminen

Kirjasarjan perusta on neljä lapsihahmoa, joilla on erilaiset luonteet, perheet ja taustat. Haku, Lumi, Miki ja Koko. Tämän kirjan tarina lähtee liikkeelle siitä, että Hakun puhelimen kamera on rikki. Hän haaveilee uudesta kalliista puhelimesta, johon työttömäksi jääneellä yksinhuoltajaäidillä ei ole varaa.

Osalla kavereista on kuitenkin hyvin erilainen tilanne. Mikin taskussa on kallis puhelin, ja hän kuuluu niihin joille on jo vauvana perustettu oma osakesalkku. Miksi toisilla on varaa käydä sen kummemmin miettimättä leffassa tai ravintolassa?

Kirjassa esitellään lasten vanhemmat ja heidän työpaikkansa ja tulonsa. Lapsihahmot käsittelevät taloudellista eriarvoisuutta ja sen aiheuttamia tunteita avoimesti. Tärkein viesti lopulta on, että ystävyys on tärkeämpää – eikä kaverin arvon mitta ole se millaiset vaatteet tai puhelimet hänellä on.

Usein puhe lasten talouskasvatuksesta tuntuu jakautuvan kahteen erilliseen kuplaan. On puhe hyvätuloisille vanhemmille, se jossa puhutaan lapsille sijoittamisesta ja miten lapsia opetetaan jo varhain ansaitsemaan ja säästämään. Ja sitten on ylhäältä alaspäin katsova kauhisteleva puhe ylivelkaantumisesta, pikavipeistä ja nuorten talousosaamisen puutteista.

Yritän välttää niitä molempia. Sen sijaan tarvitaan empatiaa ja toisen tilanteen ymmärtämistä.

Kun toisella puolella maailmaa lapset haaveilevat älypuhelimista, toiset lapset kaivavat kaivoksissa kobolttia. Jouduin pohtimaan, miten tämän ristiriidan saisi kirjaan lapsille ikätasoisesti ja sopivaan sävyyn. Kuvitus: Mitja Mikael Malin

Vastuullisuus kuluttajana

Miksi Hakun pitää ylipäätään hankkia se puhelin uutena, ystävä Koko kyseenalaistaa. Eikö maailmassa ole jo tarpeeksi turhaa elektroniikkaa? Käytettynä ja huollettuna saa myös ihan hyviä puhelimia, ja se olisi parempi myös maapallolle.

Lumi on nähnyt tv-ohjelman siitä, miten puhelinten tekemiseen käytetään metalleja, joita varten on valtavia kaivoksia. Hän kertoo koboltin kaivamisen vaikutuksista esimerkiksi Kongossa.

Entä jos nyt ainakin kierrätettäisiin oikein se Hakun puhelin? Siitä käynnistyy tapahtumasarja, joka lopulta myös ratkaisee Hakun rahaongelman. Kiertotalous auttaa keräämään rahat uuteen puhelimeen.

Puhelimista tai merkkivaatteista, oman identiteetin ilmaisemisesta tietynlaisia tuotteita ostamalla, on tullut selvästi yhä keskeisempi osa monen nuoren arkea. Siihen vaikuttaa myös kansainvälinen sosiaalisen median vyöry ja videoillaan nuorille esimerkkiä näyttävät vaikuttajat.

Osalle nuorista ilmastonmuutoksen kaltaiset kysymykset ovat hyvin tärkeitä, ja monet ovat hyvin tiedostavia. Kysymys jakaa myös nuoria.

Tämän keskellä arvokasvatus ja vastuullisen kuluttajuuden pohtiminen ovat entistä tärkeämpiä teemoja myös kodeissa. Me vanhemmat näytämme lapsillemme siinä esimerkkiä omilla valinnoillamme. Kiinnitetäänkö perheessä huomiota siihen, mistä tavarat tai ruoka tulevat ja miten ne on tuotettu? Entä miten ylipäätään puhumme rahasta ja tavaroista, matkustamisesta tai millaisen kuluttajan mallin itse annamme?

Siksi myös kirjassa puhutaan tuotteiden elinkaaresta ja ympäristövaikutuksista.

Työelämä

Luin hätkähdyttävän tutkimustuloksen Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -järjestön sivuilta. Sen mukaan jopa kolmannes yläkoululaisista ja toiseen asteen opiskelijoista pelkää työelämän olevan itselle liian raskasta. Työelämän raskautta pelkäävien osuus on kasvanut monena vuonna peräkkäin. Moni pelkäsi, että ei tulisi ansaitsemaan töissä tarpeeksi rahaa. Monia huoletti se, että ei ole löytänyt työtä joka voisi kiinnostaa. 44 prosenttia koki, että itsellä ei ole tarpeeksi voimia ja jaksamista työelämää varten.

Omien vanhempienkin kautta saatu käsitys työelämästä näkyi tuloksissa. 43 prosenttia työelämän liian kuormittavaksi kokevista katsoi, että omien vanhempien työelämä näyttää raskaalta, eikä halua itselle samaa. 

Millaista tulevien työntekijöiden sukupolvea me kasvatamme? Millaisen mallin työelämästä itse annamme ja miten puhumme omista töistämme?

”Jopa kolmannes yläkoululaisista ja toiseen asteen opiskelijoista pelkää työelämän olevan itselle liian raskasta.”

Samaan aikaan tutkimus tuo näkyviin, että taloustaidot ovat kytköksissä kokonaisvaltaisemmin nuorten mielenterveyteen ja eriarvoistumiseen. Jos nuorta vaivaa yleinen näköalattomuus, sen päälle on vaikea rakentaa.

Pitsan paistamisen lomassa hahmot puhuvat Mikin yrittäjä-isän kanssa työelämästä ja yrittäjyydestä. Millaiset ammatit lapsia voisivat kiinnostaa, missä he ovat hyviä? Toisaalta teknologia kehittyy nopeasti ja tulevaisuudessa voi olla ammatteja, joita emme osaa vielä kuvitellakaan!

Tavoitteena on välittää positiivinen ja aktiivinen, tulevaisuuteen luottava asenne työelämään. Ja vaikka työtä ei tehdä vain palkan vuoksi, on silti hyvä tiedostaa mitä eri aloilla voi tienata, Mikin isä muistuttaa.

Teoksen lopussa myös Hakun äiti löytää uuden työpaikan. Päällimmäiseksi jää siis toivo ja kokemus siitä, että asiat ratkeavat. Työpaikan esikuva on eräs suomalainen startup. Keksitkö mikä? Kuvitus: Mitja Mikael Malin.

Yrittäjyys

Olen työkseni talousjournalisti ja seurannut yli kymmenen vuotta mm. suomalaisia kasvuyrityksiä, startupeja ja teknologiaa. Se varmasti näkyy kirjassa, sillä tarinaan on piilotettu viittauksia useisiin suomalaisiin startupeihin. Kirjan suhtautuminen yrittäjyyteen ja on lähtökohtaisesti myönteinen.

Keskustelussa yrittäjä-isän kanssa teema nousee suorimmin esiin. Yrityksiä tarvitaan, koska ilman niitä yhteiskunta ei pyörisi ja ihmisillä ei olisi työpaikkoja. Yritykset luovat tarpeellisia (ja myös turhia ja haitallisiakin) tuotteita ja palveluita.

Nostan esiin myös yritysten osallistumisen innovaatioiden luomiseen. Osa teknologiasta voi olla merkityksellistä, ja yrittäjyys innostavaa! Toisaalta yrittäjyydessä on paljon työtä ja kaikki eivät menesty.

Kaikki ei tietysti mahdu kirjaan ja aina voi jälkiviisastella. Mutta nyt kun mietin mitä olisin voinut lisätä kirjaan, niin ehkä yritysten toimintaa olisi voinut avata luvun verran enemmän. Sitä, miten yrityksiä ja niiden tuotteita on kaikkialla ympärillämme katukuvassa. Että joku ihminen on joskus perustanut sen yrityksen, miten se on kasvanut ja kehittynyt.

Yritykset eivät ole vain ”tulleet jostain” tai aina olleet. Joku ihminen, tai perustajaporukka, on ne rakentanut. Miten isot yritykset ovat syntyneet ja mikä niiden tarina on ollut? Myös yritysten roolia ja erilaisia vaikutuksia yhteiskuntaan ja ympäristöön olisi voinut käsitellä sen kautta.

Mutta kirjoittaminen on valintoja, eikä kaikki mahdu mukaan.

Sijoittaminen

Sijoittaminen nyt vain on oikein käytettynä järkevin työkalu oman tulevaisuuden turvaamiseen ja pitkäjänteiseen vaurastumiseen. Jos säästöjä on kertynyt tilille enemmän kuin kohtuullinen hätäpuskuri, rahaa ei kannata siellä pankkitilillä säilyttää – siellä inflaatio nakertaa sen arvoa.

Joten mitä laajemmin jo nuorten mieliin voi kylvää ajatuksen siitä, että sijoittaminen voi olla myös minulle, sen parempi. Kyse ei ole jostakin todella vaikeasta ja kaukaisesta asiasta, tai jostain mikä kuuluu jo valmiiksi rikkaille. Jo pienellä kuukausisäästämisen summalla saa kerrytettyä pitkällä aikavälillä kohtuullisen potin.

Kirjassa lapsihahmot vierailevat kahden sijoittamisen somevaikuttajan luona. He oppivat korkoa korolle ilmiöstä ja kuulevat, miten nämä nuoret aloittivat aikoinaan sijoittamisen.

Tavoitteena on realistinen sävy, jossa otetaan huomioon myös erilaiset markkinasyklit ja riskit. Pörssin heilahduksista huolimatta pitkällä aikavälillä sijoittaminen yleensä kannattaa.

Mikillä on se osakesalkku jo valmiina ja hänen perheessään puhutaan sijoittamisesta. Mutta vierailun jälkeen myös Hakun mielessä itää siemen ajatuksesta, että ehkä sijoittaminen voi joskus olla myös häntä varten.

Perheiden oma talous

Tietysti kirjassa puhutaan myös siitä, että rahalla on hinta. Nousukaudella se tuntui unohtuneen myös monilta aikuisilta, mutta nyt vuoden aikana koroista on puhuttu enemmän kuin aikoihin.

Kun sähkön hinta nousi ja asuntolainojen korot pomppasivat, moni keski- tai hyvätuloinenkin suomalainen perhe on joutunut tinkimään ja tekemään valintoja. Rahasta ja säästämisestä on kenties puhuttu perheissä tavallista enemmän.

Kirjassa Hakun äidin talous on vaakalaudalla. Haku kuulee vahingossa, miten äiti itkee tilannetta videopuhelussa mummille Etelä-Koreaan.

On tietysti ongelmallista, jos lapsi joutuu kantamaan aikuisten taloushuolia. Lasta ei kannata huolestuttaa tai kuormittaa talousvaikeuksilla, saati syyllistää elämisen kalleudesta.

Tässä kirjassa Haku kuitenkin päätyy äidin kielivaikeuksien vuoksi osallistumaan tavallista enemmän. Äiti saadaan ohjattua talousneuvontaan, ja Haku tulee äidin tulkiksi.

Kulutusluotot, pikavipit ja maksuaikapalvelut käydään kirjassa läpi, samoin kuin mitä siitä seuraa jos laskut jäävät maksamatta. Kirja kannustaa vastuulliseen ja suunnitelmalliseen taloudenpitoon.

Samalla kirjassa hahmottuu ajatus perheen budjetista ja siitä, mihin kaikkeen rahaa elämisessä menee. Myös asuminen, sähkö, vakuutukset, liikkuminen ja moni muu asia maksaa. Ja osa niistä ei näy lapselle ellei siitä käydä keskustelua: vanhemmat maksavat siellä verkkopankissa joka kuukausi tällaisiakin laskuja.

***

Miltä kuulosti? Onko teillä kotona jo luettu kirja, mitä piditte?

Kuulemme mielellämme palautetta – tai jutellaan näistä teemoista lisää somessa! Tavoitat minut parhaiten esimerkiksi LinkedInistä, entisestä Twitteristä eli X:stä (tai nykyisin myös Blueskystä) tai kirjan Instagram-profiilista.

Olen myös kirjamessuilla tavattavissa perjantaina 27.10 kello 11. Ehkä nähdään ja moikataan siellä!

Lasten talouskasvatus: Tienasin teininä itse rahat kameraan, ja se antoi itseluottamusta

Elina Lappalainen. Kuva: Karoliina Paavilainen

Lasten talouskasvatus tapahtuu pienissä arjen hetkissä, joita ei jälkeenpäin edes aina muista. Silti se voi rakentaa talousosaamista.

Kun olin lapsi, omakotitalomme ympärille Siilinjärven Toivalassa istutettiin kuusiaita. Pienten kuusentaimien ympäriltä piti kitkeä heinät, ja se oli ensimmäinen kesätyöni. Olin toivonut Belgarionin taru -fantasiakirjasarjaa, ja sain sen palkaksi urakasta.

Pihatöillä tienaaminen on ehkä tavanomainen muisto maaseudun lapsille. Aloin kuitenkin ansaita rahaa myös kodin ulkopuolella poikkeuksellisen varhain.

Olin perustanut koululehden 7-luokalla, ja sen työnäytteenä marssin Savon Sanomien toimitukseen kysymään, saisinko kirjoittaa. Lehdessä oli kannustavia toimittajia, jotka antoivat tehtäväksi kirjoittaa esimerkiksi arvioita nuortenkirjoista. Sittemmin aloin kirjoittaa artikkeleita lehden S2-nuortensivulle, ja minulla oli oma kolumnipalstakin.

Unelmahomma, aloin saada rahaa kirjoittamisesta!

Sitä varten piti tietysti avata myös tili ja saada verokortti. Kaivoin arkistojani, ja ensimmäinen tilisopimukseni Kuopion Kauppatorin vierellä sijaitsevaan pankkiin on edelleen tallella. Muistan, kun kävin konttorissa avaamassa äidin kanssa tilin, maksamassa laskuja ja nostamassa rahaa. Olen säilyttänyt myös kaikki palkkakuittini Savon Sanomista huhtikuusta 1998 alkaen.

Ajattele 14-vuotiasta, joka sai suurimmillaan kuukaudessa jopa 1750 markkaa juttujen kirjoittamisesta. Se oli valtava raha!

Säästin rahaa, kunnes sain ostettua Nikonin järjestelmäkameran.

Tajusin vasta nyt, miten nerokas ensimmäinen iso ostokseni oli. Sehän oli investointi lisätulojen saamiseksi! Aloin myös ottaa valokuvat osaan jutuistani.

Mahdollisuus omaan rahan ansaitsemiseen ja säästämiseen voimaannutti ihan uudella tavalla. Se toi itsenäisyyttä ja uskoa omaan pärjäämiseen. Varhainen kokemus siitä oli tärkeää.

Sori, ei mitään muistikuvaa rahapuheesta

Olen yrittänyt miettiä, millaista talouskasvatusta sain itse lapsena. Siihen olisi ehkä ollut tavallista paremmat edellytykset. Äitini oli luokanopettaja. Isälläni oli 1990-luvun Kuopioon harvinainen ammatti, hän oli startupeihin sijoittava pääomasijoittaja paikallisessa rahastossa. Siihen aikaan koko sana startup oli vielä Suomessa vieras. Opettelin kirjoittamaan koulussa lomakkeeseen vanhemman ammatiksi venture capital manager.

Piti soittaa vanhemmilleni tästä. Millaista talouskasvatusta he ajattelevat antaneensa? Että sori, mutta en kyllä muista mitä meillä puhuttiin rahasta.

”Ei siihen aikaan ehkä ajateltu, että lasten tarvitsisikaan tietää sellaisia asioita kuin nyt kirjassasi on”, isä kommentoi.

No niinpä, ajatus lasten talouskasvatuksesta on kyllä tuoreempi. Sen sijaan tietysti arvot, asenteet ja taidot tihkuivat siinä arjen lomassa vaikkapa siinä mitä ostettiin ja miten asioista puhuttiin.

Äiti kertoo pitäneensä jossain vaiheessa kirjaa kaikista menoista isoon ruutuvihkoon.

”Kyllä minä niitä sinulle avasin ja selitin mihin kaikkeen rahaa menee.”

Ai, ei kyllä ole mitään muistikuvaa.

Sen muistan, että isä kertoi juttuja joistakin teknologia-alan yhtiöistä, joiden hallituksissa hän oli. Yksi kehitti sydämen läppävian korjaamiseen uudenlaisia laitteita. Toinen bioalan yritys kehitti geenidiagnostiikkaa. Ehkä sieltä sen verran tarttui, että se vaikutti myönteiseen näkemykseen yrittäjyydestä ja uuden kehittämisestä. Se ei ollut itsestään selvä asenne 1990-luvulla. Vaikka joku niistäkin bioalan yrityksistä tietysti teki konkurssin.

Perheemme oli lapsuudessani keskiluokkainen, mikä antoi pohjan tunteelle taloudellisesta turvallisuudesta. Vaikka olin koululainen 1990-luvun laman aikaan, se ei tuntunut koskettavan meitä. Se on aivan eri lähtökohta miettiä taloudellista tulevaisuutta kuin monella muulla. Oikeastaan vasta teini-iässä aloin saada kosketusta siihen, että kaikilla asiat eivät olleet samalla tavalla.

Silloin sainkin ison yritysvastuuherätyksen. Ostin jostain hippi-puodista pamfletti-kirjasia, joissa kerrottiin globaalien suuryritysten ongelmista, sademetsien tuhoutumisesta palmuöljyn tuotannon alta ja äidinmaitokorvikkeen epäeettisestä markkinoinnista kehitysmaissa. Aloin boikotoida monia niistä yritysjätteistä.

Alun perin minusta piti tulla kulttuuritoimittaja. En ajatellut olevani erityisen kiinnostunut taloudesta. Sitten maakuntalehdessä minua pyydettiin taloustoimituksen puolelle kesätöihin. Aloin huomata, miten monet minua kiinnostavat vastuullisuuden ja ympäristön kysymykset liittyvät rahaan ja yrityksiin. Että talous liittyy moniin arkipäivän kysymyksiin, jotka koskettavat meitä kaikkia ja luovat koko yhteiskunnan puitteita.

Olen humanisti, opiskelin yliopistossa mm. journalistiikkaa, valtio-oppia ja luovaa kirjoittamista. Aloittaessani Helsingin Sanomien taloustoimituksessa kesätoimittajana vuonna 2008, olin suoraan sanottuna vielä aika pihalla monista ihan peruskäsitteistä ja talouden ilmiöistä.

Humanisti on oppinut sen jälkeen taloudesta paljon.

Kuvitusta teoksesta Tornihuoneen salaseura: Rahan jäljillä. Mitja Mikael Malin

Asuntolainan korot ja sähkön hinta puhuttavat meilläkin

Tänä kesänä huomasin selostavani lapsille Euroopan keskuspankin korkopolitiikkaa. Olin kai sanonut, että nyt pitää olla säästäväisempi, kun asuntolainan korot ovat nousseet. Miksi ne nousevat? No, siitä pääsimme hintojen nousemisen eli inflaation hillitsemiseen ja siihen, miten se vaikuttaa sitten meihin kaikkiin. Ja miksi monet saattavat menettää työpaikkansa kun rakennusala ja teollisuus ovat vaikeuksissa – ja mitä se tarkoittaa jos Suomi painuu taantumaan.

Sen kaltaisia ajankohtaisia ilmiöitä me taloustoimittajina viikottain avaamme lukijoillekin. Ne eivät ole jotain kaukaista ja kuivaa asiaa, vaan meitä lähellä ja kiinnostavaa! Ja jokainen voi ottaa niistä selvää ja oppia.

Sellaisen voimaantumisen tunteen haluaisin kirjankin lapsilukijoissa herättävän. Että talous on ihan tavallinen asia, joka on läsnä arjessamme. Ja moniin asioihin voi itse vaikuttaa.

Kirjan käsikirjoitusvaiheessa kävin lasteni kanssa Suomen Pankin Rahamuseossa ja luin käsikirjoitusta ääneen. Muutoin meilläkin talouskasvatus on sitä mitä muutenkin perheissä: satunnaisissa arjen tilanteissa rahasta keskustelemista. Parin vuoden aikana olen alkanut tehdä sitä tietoisemmin. Vaikka lapset eivät aikuisena muistaisi yksittäisiä rahakeskusteluita, asenteet ja arvot toivottavasti rakentuvat.